Miika Kannala: ”Polttoaineen voi tilata milloin vain ja se vie aikaa vain minuutin!”

Koneurakointi Kannala Ky:n yksi koneketju työllistää yrittäjä Miika Kannalan lisäksi kaksi vierasta kuljettajaa. – Motoa on ajettu ympäri vuorokauden ja ajokone on ollut yhdessä vuorossa. Kannalan hakkuu-urakat tulevat metsänhoitoyhdistyksen kautta pääosin Ylitornion alueelta. Fuelkin säästötankkauspalvelu koneketjulla on ollut käytössä syksystä 2015 alkaen.

– Kun olen kertonut joillekin systeemistä, niin heti on epäilty, että miten sinne metsään pääsee tankkiautolla? Mutta jos tietä pääsee tukkirekalla, niin pääsee sinne sitten säiliöautollakin, Miika Kannala perustelee. Sellaisia kelejä, että säiliöautoilla ei pääse perille asti, ei tule montaa kertaa vuodessa. Urakoitsijan tehtävä on kuitenkin huolehtia, että tie on auki tai muuten asianmukaisessa kunnossa kun tankkiauto tulee. Tiet pitäisi muutenki olla asiallisessa kunnossa esim. sairaskohtauksen tai tapaturman varalta, Kannala toteaa.

”Kaksi tankkia heti alkuun”

Miika Kannalan kokemukset Fuelk-yhteistyöstä ovat kaikilta osin positiivisia. Aiempi huoli polttoaineen riittävyydestä tai sen hinnasta on taaksejäänyttä aikaa. – Aiemmin piti vielä työpäivän jälkeen ajaa kodin ohi tankille hakemaan säiliö täyteen aamua varten. Samoin piti laskea, että riittääkö miehillä polttoaine iltaan saakka. Ja sitten jos ei riittänyt niin tuli turhia odotustunteja, jolloin kone ei liikkunut mihinkään. – Enää ei myöskään auto sotkeennu eikä haise polttoaineelle niin kuin ennen kun kuljetettiin roiskuvia kanistereita, Miika muistelee.

– Täyden hyödyn Fuelkin palvelusta saa, kun hankkii heti alusta alkaen koneketjua kohden kaksi tankkia. Silloin tietää aina, että kun toinen tyhjenee, niin voi tilata jo sen 1000 litraa, joka on metsään toimittamisen minimimäärä. – Suosittelen muitakin yrittäjiä tekemään Fuelkin kanssa vaikka leasing-sopimuksen tankeista, koska siinä se pikkuhiljaa tulee maksettua ja saa heti hommasta täyden hyödyn, Miika neuvoo.

Polttoaineen hinta ollut positiivinen yllätys

Miika Kannalan mielestä Fuelkin yhteishankinnan ansiosta hän on säästänyt myös polttoainekuluissa. – Noin viisi senttiä litralta on ollut halvempaa, kuin mitä itse olisin saanut neuvoteltua, Miika laskeskelee. Vuoden mittaan siitäkin kertyy säästöä ja ennen kaikkea helppoutta. – Polttoaineen voi tilata milloin vain ja se vie aikaa vain minuutin. Toimitus on tullut nopeimmillaan 12 tunnissa, mutta melkeinpä aina viimeistään 1,5 päivän sisällä. – Nyt ei enää tartte roikkua puhelimessa ja kuunnella jonotusääniä, vaan homma toimii automaattisesti.

– Fuelkin säiliössä oleva paikannin kertoo säiliöautolle suoraan missä täytettävä tankki sijaitsee. Yleensä autokuski soittaa vielä matkalta ja kysyy onko jotain erikoista lastin purkamiseen liittyen, Miika kertoo palvelun toiminnasta käytännössä.

Kokemustensa perusteella Miika on valmis suosittelemaan Fuelkia muillekin yrittäjille. – Kyllä tämä toimintamalli on helpottanut hommaa! Olemme erittäin tyytyväisiä ja voin kyllä suositella, olipa koneita siten yksi tai kymmenen!

 

Koneurakointi Kannala Ky

Miika Kannala

p. 040 833 4776

Fuelk Facebookissa